LiiNa mukana voimistelun suurtapahtumassa 7. – 10.6.2018

Voimistelun Suomi Gymnaestrada on kesän suurin voimistelutapahtuma, ja se kerää Turkuun 10 000 voimistelijaa esiintymään, kilpailemaan ja nauttimaan mukavasta yhdessäolosta. Suomi Gymnaestrada jatkaa voimistelun suurtapahtumien pitkää perinnettä modernilla tavalla. Tällä kertaa tapahtuman yhteyteen on järjestetty poikkeuksellisen paljon näkemistä, kokemista ja tekemistä ihan kaikille Turussa tapahtuma-aikana oleskeleville. Kupittaanpuistossa pääsee muun muassa kokeilemaan yli 20 eri liikuntalajia, testaamaan Powergym-kuntohaastetta, nauttimaan eturivin artistien esityksistä ja tietysti nauttimaan voimistelusta sen kaikissa muodoissa.

Voimistelun Suomi Gymnaestradassa nähdään satoja voimisteluesityksiä, ja muutamaa näytöstä pääsee seuraamaan myös television välityksellä. YLE TV2 esittää Mikään ei mun hulluuttani muuta -näytöksen perjantaina 8.6. klo 20.05 ja Rock, rauha ja rakkaus -näytöksen lauantaina 9.6. klo 19.30. Koko tapahtuma huipentuu sunnuntaina 10.6. klo 13.30 alkavaan Tunne liike -nimiseen päätösjuhlaa, jossa samaan aikaan Veritas Stadionin nurmella voimistelee parhaimmillaan 4500 voimistelijaa yhtä aikaa. YLE TV2 esittää Tunne liike -näytöksen suorana lähetyksenä.

LiiNasta lähtee Suomi Gymnaestradaan yli kymmenen voimistelija ja vapaaehtoisen iloinen joukko. Olemme mukana Karoliinan breikkaajien kanssa lavaesiintymisissä.

Lisää tietoa: Leena Haanpää, p: 040 827 5232